sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tanssi pois paha, tanssi pois ikäväsi

Voi ei olin melkee jo unohtanu tän blogin! Pitänee taas vähän herätellä tätä näin vaihteeksi. Kesä meni tosi nopeasti suviteatterin ja kesätöiden merkeissä. Suurimmat kohokohdat olivat karjurock ja uuden auton ostaminen, joka kylläkin vähän kaduttaa näin jälkikäteen kun se osottautuikin melkoiseksi pikkuvikahelvetiksi. Näin syksyn tullen koittikin sitten paluu raumalle ja kouluelämään. Jotenkin tuntuu silti siltä että mun elämä on ihan sekaisin vaikka mitään syytä sellaiselle ei ole, ihankuin elämästä puuttuisi jotain mutten ole vielä keksinyt että mitä.

Jotenkin myös tuntuu että olen muuttunut jonkinverran siitä, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Ulkonäöllisesti ainakin hiustenväri on pariin kertaan vaihtunut ja laihdutusurakka on vieläkin kesken, vaikka nyt pidänkin pientä taukoa siitä. Kesällä minulla oli tosiaan ihanat vaaleanpunaiset hiukset ja kadun syvästi niiden poisvärjäämistä ja voin vannoa että vielä mulle tulee jossainvaiheessa tuo väri uudestaan. Väri muuttuikin siitä punaiseksi, mutta jotenkaan punainen ei oikein sytyttänyt enää, olihan mulla tossa aikasemmin melkee vuoden verran punaiset hiukset. Piti sitten tehä pieni värjäysoperaatio ja nyt hiukset ovat parin epäonnistumisen jälkein vihdoinkin liilat. Tykkään kyllä tästä väristä tosi paljon, joten eiköhän tällä värillä mennä ainakin talven yli kun mulle on kerta tulossa uudet liilat pidennyksetkin. Laihdutus tosiaan kummittelee usein ajatuksissa vaikka monet ovatkin sanoneet ettei minun pitäisi enää sellaista miettiä. En kuitenkaan aio lopettaa ennenkuin olen itse täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta tällä hetkellä mulla ei oo oikee motivaatiota mihinkään niin odottelen sen palaamista ja sitten voikin taas jatkaa täysillä eteenpäin.

Kaverisuhteetkin on tässä taas muuttuneet kun musta on tullu paljon läheisempi kahden ihmisen kanssa mitä ennen. Toisaalta jotkut vanhat kaverit ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle mikä harmittaa itseäni suuresti. Onneksi tiedän ainakin eräästä ihmisestä että ei tää meiän kaveruuteen vaikuta, sillä aina silloin kun ehditään näkemään kaikki on niinkuin ennenkin. Toisen kaverin kanssa välit on kyllä kylmenemässä lopullisesti, sillä vaikka itse olen häneen yrittänyt pitää yhteyttä niin mitään vastakaikua häneltä ei saa, tuntuu ettei hän edes haluaisi nähdä mua tai jutella mulle niin en mä siinä väkisin yritä roikkua kaverisuhteessa kiinni.

Tää on nyt ihan tyhmää yrittää kirjoittaa jotain tiivistelmää melkein puolen vuoden tapahtumista, joten jos vain keskitytään tähän hetkeen ja jatkossa kirjoittaa siitä mitä talvi tuo tullessaan :)

xoxo Julia





Tässä vielä pari kuvaa tuosta mun uudesta autosta ja vaikka siinä onkin paljon vikoja niin tykkään siitä kyllä tosi paljon ja tarkoitusena on laitaa se kuntoon. Kyseessä on siis volskwagen passat 1.8t ja vuosmallia -98 :) 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti